perjantai 25. marraskuuta 2016

Muuttoaikeita

Kuten tuossa aikaisemmin mainitsin, oma elämä on heittänyt pientä häränpyllyä. Tuli uusi työ, uudet aikataulut, yksi pikku avoero ja muutto erilleen. Uusi osoite ei ole kovin kaukana edellisestä, mutta tallimatkaan tulikin sitten jo pätkä lisää. 60km suuntaansa alkaa olla aika brutaali matka, saatika huonojen kelien tultua, kun vauhti hiljenee entisestään. Parhaimmillaan ajoin tallille 1h20min tuossa taannoin...

Niinpä piti ottaa järki käteen ja alkaa katsella tallipaikkaa vähän lähempää. Ja tulihan tuossa soiteltua ja katseltua, kunnes päädyin tekemään muuttopäätöksen. Paikka on minulle entuudestaan tuttu ja paluu rakkaisiin maisemiin tuntuu haikealta ja mukavalta :)  Voin vain toivoa, että hevoseläin olisi kanssani paikan viihtyvyydestä samaa mieltä.

Karsinapaikka olisi reunimmainen, vain yksi naapuri siinä vieressä. Tallirakennuksessa ei kaikkiaan ole kovin montaa hevosta, että rauhallista toivottavasti olisi. Heinät jaetaan neljästi päivässä ja ruokavalioon saadaan nyt myös se kuiva heinä, josta hänen vatsansa varmasti kiittää. Tallilla on myös valmiina heinäanalyysit, niin pääsen tekemään todenmukaiset laskelmat.
Tarhaus talvella onnistuu 8-16, jolloin ei haittaa, vaikka pakastaa ja ulkona ei ole vettä. Kesällä saa olla pidempäänkin ulkona, myös laitumella. Puitteet ovat muutenkin hyvät ja olen toiveikas, että hevoseläin saadaan totutettua uuteen paikkaan kivasti.

Toisaalta tietekin stressaa, että miten hevosen maha kestää jännityksen maisemanvaihdosta. Ruokaan alettiin jo hyvissä ajoin lisäämään Gastro-lisäravinnetta, jota syödään sitten muuton yli. Tein vielä ruokintamuutoksen Eggersmanin myslistä Selectediin ajoissa ennen muuttoa, että siellä ei sitten tarvitse kikkailla mitään ja Ukolla olisi todella matalatärkkelyksinen väkirehu käytössä.

Lisäksi googletin ja kyselin facebookissa ja sain ehdotuksen syöttää omepratsolia pienemmällä annoksella jokusen päivän, mahahaavan ennaltaehkäisyyn. Tässä hätää päädyin tuohon suoraan suuhun annettavaan tahnaan, kun syksyllä ruokaan lisättiin kapseleita. Gastrogardin edullisempi pikkusisko Peptizole järjestyi lääkäriltä kauniisti pyydettäessä.


Hevonen pyritään liikuttamaan normaalisti, juottamaan parhaamme mukaan ja ruokkimaan kuten ennen, joten eiköhän tuosta muutosta selvitä ilman ähkyä! Sormet ristiin, sunnuntaina mennään!

2 kommenttia:

  1. Varmasti hyvä päätös muuttaa vähän inhimillisemmän matkan päähän. Kaikki peukut mukaan, että U viihtyy uudessa kodissa! Ja luonnollisestikin olen utelias, mikä tämä uusi talli on :D.

    Emma

    VastaaPoista
  2. En viitsi ihan julkisesti mainita nimiä, mutta facebookistahan taisit jo huomata :)
    Ukkeli onneksi näyttäisi viihtyvän ensikosketuksen perusteella ihan kivasti!

    VastaaPoista