sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Miksi sitä kypärää käytetään...

Noniin. KAKKUA!

Laittakaamme kalenteriin ylös se päivä, kun Eva-täti laskeutui ensimmäistä kertaa tahtomattaan uuden hevosensa selästä. Tai en nyt tiedä miten tämä luokitellaan, kun en ollut varsinaisesti päässyt edes sinne selkään asti.

Typerin tilanne ikinä: olin juuri nousemassa selkään, kun Ukko lähtikin jo kävelemään. Horjahdin eteen, josta hevonen hämmentyi ja väisti sivulle. Siinä liikkeessä kun yritin jatkaa kytiin kampeamista jäin kaulalle roikkumaan, oikea jalkani missä olikaan, jota hevonen väisti jo vähän reippaammin ja läts. Naama edellä maneesin hiekkaan. Jäljistä päätellen emme olleet liikkuneet edes hallin puoliväliin asti, eli alle 20metriä, mutta viimeiset pari väistöliikettä laukka-askelin saivat sen verran vauhtia tapahtumaan, että putosin melko holtittomasti.

Nuorempana tipahtelin hevosen selästä aika tiuhaan tahtiin, mutta siinäpä opin putoamaan jotenkin kivasti. Sattunut ei ole kuin sen yhden kerran ollessani 18-vuotias, kun solisluu murtui ja selkä käytännössä repesi. Ja jos nyt ei lasketa niitä päähän kohdistuneita tällejä, joista tuon edellämainitun lisäksi olen vain kerran saanut varsinaisen aivotärähdyksen (vain hevosihminen sanoisi saaneensa "vain" kahdesti turhan kovan iskun päähän...). Mutta tosiaan.

Tällä kertaa oma asento, joka ei ollut missään vaiheessa hallinnassa, ei antanut lupaa valmistautua pudotukseen ja lensin naama edellä maahan. Räsähti, sattui. Hetken hengitin maassa, sitten nousin istumaan. Silmälasit lensivät päästä, mutta olivat ehjät. Raajat liikkuu, henki kulkee. "Huh, ei käynyt kuinkaan" toteaa sisukas hevosihminen ja kampeaa pystyyn. Kosketellaan naamaa ja tutkitaan kädet: ei verijälkiä. Pyyhitään hiekat pyllystä ja jatketaan. Noustaan uudestaan kyytiin paremmalla ohjastuntumalla ja aloitetaan hommat.

Kypärääni tunnustelin ja sen säätö oli rikki. Eli käytännössä tein kovin typerästi kun lähdin ratsastamaan löysä potta päässä, mutta traumojen välttämiseksi oli pakko. Vasta ratsastuksen jälkeen jäin tutkimaan, että koko säätömekanisti oli poksahtanut liitoksistaan. Kypärä oli siis tosiaan hajalla ja jouti roskiin. Mutta onneksi oli kypärä, koska muuten ei varmaan olisi enää päätä mitä särkeä.

Naamaan sattui, mutta vammoja ei tullut. Ei mitään jälkeä missään. Hoidin hevosen pois ja ajoin Horzen kautta kotiin, uusi kypärä matkaan. Löysin unelmapottani, josta ei tosin ollut kuin todella isoja tai pieniä kokoja, joten tyydyin kakkosvaihtoehtoon, joka oli hyvä sekin: vähän blingiä!



Kotiin päästessä alkoi päätä ihan oikeasti jomottaa, eikä aiotusta tekemisestä tullut mitään kun sammuin sohvalle. Siitä herättyäni pissatin koiran ja jouduin jo iltaseiskalta sänkyyn, kun ei kyennyt muuhunkaan. Nukuttuani taas pari tuntia heräsin vastenmieliseen päänsärkyyn: mielessä kävi, pitääkö tilata ambulanssi, kun ei voi itse ajaa, että kävikö nyt miten pahasti kuitenkin. Infosin töihin, etten taida aamulla ilmestyä ja sain ihanasti tsemppiä: ehkä pää on tärkeämpi, mene lääkäriin. Nukkuminen meni tosin aika vaikeaksi, kun niska muuttui puuksi ja missään asennossa ei ollut hyvä. Että kyllä se tälli sitten oli kuitenkin aika raju.

Seuraavana päivänä kävin lääkärissä, joka oli hieman järkyttynyt, kun totesin, ettei tosiaan ollut ensimmäinen kerta. Sain työterveyden puolesta parhaimman tarkastuksen koskaan (niskan ja hartioiden palpaation lisäksi tsekattiin raajojen tuntoaisti ja liikkuvuus, kordinaatio, tasapaino ja näkökenttä) ja kävin vielä röntgenissäkin kaularankavamman varalta. Hieman pisti itkettämään, että jos kaularangassa on oikeasti murtuma, niin loppuu hauskanpito aika äkkiä, mutta selvittiin ilman!

Tässä päästään taas siihen, että hevosten kanssa voi sattua ties miten ihmeellisiä, typeriä sattumia, joihin ei voi oikein varautua. En väitä, ettenkö itsekin olisi hevosen selässä ilman kypärää ollut, ja saatan olla joskus hamassa tulevaisuudessakin, mutta nämä ovat ehdottomia poikkeustapauksia, ja aina hyvin harkittuja sellaisia. Huonoja selityksiä yhtäkaikki, mutta Ukon kaltaisen hevosen selkään ei kyllä aiakaan ole ilman pottaa mitään asiaa muutenkaan. Että muistetaan taas: kypärä päähän!

2 kommenttia:

  1. Onneksi oli kypärä! Ja onneksi selvisit ilman pahempia vammoja.

    Talvista marraskuun jatkoa!
    Maarit L.

    VastaaPoista
  2. Tuli tästä sentään pisin sairasloma minkä olen koskaan kertaheitolla saanut ;) Mutta onni onnettomuudessa niska toipui aika kivasti.

    VastaaPoista