Muuttoaikeita

Kuten tuossa aikaisemmin mainitsin, oma elämä on heittänyt pientä häränpyllyä. Tuli uusi työ, uudet aikataulut, yksi pikku avoero ja muutto erilleen. Uusi osoite ei ole kovin kaukana edellisestä, mutta tallimatkaan tulikin sitten jo pätkä lisää. 60km suuntaansa alkaa olla aika brutaali matka, saatika huonojen kelien tultua, kun vauhti hiljenee entisestään. Parhaimmillaan ajoin tallille 1h20min tuossa taannoin...

Niinpä piti ottaa järki käteen ja alkaa katsella tallipaikkaa vähän lähempää. Ja tulihan tuossa soiteltua ja katseltua, kunnes päädyin tekemään muuttopäätöksen. Paikka on minulle entuudestaan tuttu ja paluu rakkaisiin maisemiin tuntuu haikealta ja mukavalta :)  Voin vain toivoa, että hevoseläin olisi kanssani paikan viihtyvyydestä samaa mieltä.

Karsinapaikka olisi reunimmainen, vain yksi naapuri siinä vieressä. Tallirakennuksessa ei kaikkiaan ole kovin montaa hevosta, että rauhallista toivottavasti olisi. Heinät jaetaan neljästi päivässä ja ruokavalioon saadaan nyt myös se kuiva heinä, josta hänen vatsansa varmasti kiittää. Tallilla on myös valmiina heinäanalyysit, niin pääsen tekemään todenmukaiset laskelmat.
Tarhaus talvella onnistuu 8-16, jolloin ei haittaa, vaikka pakastaa ja ulkona ei ole vettä. Kesällä saa olla pidempäänkin ulkona, myös laitumella. Puitteet ovat muutenkin hyvät ja olen toiveikas, että hevoseläin saadaan totutettua uuteen paikkaan kivasti.

Toisaalta tietekin stressaa, että miten hevosen maha kestää jännityksen maisemanvaihdosta. Ruokaan alettiin jo hyvissä ajoin lisäämään Gastro-lisäravinnetta, jota syödään sitten muuton yli. Tein vielä ruokintamuutoksen Eggersmanin myslistä Selectediin ajoissa ennen muuttoa, että siellä ei sitten tarvitse kikkailla mitään ja Ukolla olisi todella matalatärkkelyksinen väkirehu käytössä.

Lisäksi googletin ja kyselin facebookissa ja sain ehdotuksen syöttää omepratsolia pienemmällä annoksella jokusen päivän, mahahaavan ennaltaehkäisyyn. Tässä hätää päädyin tuohon suoraan suuhun annettavaan tahnaan, kun syksyllä ruokaan lisättiin kapseleita. Gastrogardin edullisempi pikkusisko Peptizole järjestyi lääkäriltä kauniisti pyydettäessä.

Hevonen pyritään liikuttamaan normaalisti, juottamaan parhaamme mukaan ja ruokkimaan kuten ennen, joten eiköhän tuosta muutosta selvitä ilman ähkyä! Sormet ristiin, sunnuntaina mennään!

Satulalla on väliä

Otsikko lienee kaikille itsestäänselvyys. Mutta itse olen pyrkinyt aina lähtemään siitä, että etsitään hevoselle hyvä satula, kunhan se on hänelle hyvä niin itse vaan mukautuu. Ja kyllähän sitä mukautuu, mutta lopputulos on sitten mitä on. Eikä siis välttämättä ollenkaan hyvä.

Wintecin koulusatula oli kooltaan 17,5" mutta siinä on varsin syvä, kuppimallinen, istuin. Ja tämä muotoilu vie aika paljon tilaa pyllyltä, eikä oikein jätä sitä liikkumavaraa ratsastajalle. Tavallaan hyvässä koulusatulassa ei ehkä liikkumavaraa pidä ollakaan, satulassahan kuuluu istua hiljaa. Mutta jos sinne ei oikein pääse asettumaan ja satula vääntää ratsastajaa huonoon asentoon, niin mitä voi odottaa?

Meillä pyörähti taas satulashow käyntiin ja sovittelin muutamat penkit. Lähdin hakemaan ensisijaisesti yleissatulaa, jossa olisi ehkä vähän enemmän tukea ison hevosen liikkeissä, mahdollisuus lyhyempään jalustimeen, joka liittyy vahvasti edellämainittuun, ja sillä voisi sitten vähän hypätäkin.

18" satulan ongelma: ratsastusloimen satulantila jää vajaaksi :'D

Kuinkas ollakaan silmiini osui satula.comin maahantuoma uusi Presence. Tämä on käsittääkseni sama satula, mikä kulki aikaisemmin nimellä Ideal. Eli tuollainen varsin edullinen, mutta muotoilultaan moderni peruspenkki. Modernilla muotoilulla tarkoitan hyvää säkätilaa ja leveää selkärangantilaa, jotka ovat meillä se kompastuskivi satuloiden kanssa. Lisäksi tässä sattuu olemaan vielä suora runko, joka passaa meille. Yleissatulaa löytyy erikokoisilla istuimilla ja 18" pääsi meille kokeiluun ja jatkoon. Koska epäilys kytee mielessä kaiken suhteen, otin satulan ensin vuokralle, kun se mahdollisuus kerta oli.

Havainnot satulasta ovat hyvät. Se istuu hevoselle, ja minä mahdun sinne. Ero laukassa on huikea, kun pystyn istumaan suorassa ja hiljaa, kun saan itseni oikeaan asentoon ja pystyn tarvittaessa liikkumaan. Oma ratsastus on parantunt huomattavasti, kun kykenen olemaan.
Pieninä miinuksina täytyy todeta, että istuin on melko kova. Hätä ei ole suuri kun en juurikaan harjoitusravissa istu, mutta istuimen geelipehmuste lähti vuokraajan toimesta hankintaan :D  Lisäksi satula hieman natisee ja uudenkarheat vastinhihnat ovat todella jäykät. Mutta eiköhän nuo käytössä pehmene!

Nyt on satulaongelmat taas hetkellisesti selätetty, mutta kuinkas ollakaan haaveilen myös siitä hyvästä koulupenkistä. Tuo yleisversio kun ei liikaa auta istumaan harjoitusravissa ja kai sitäkin pitäisi hiljalleen alkaa työstää: eihän sitä tekemättä opi! Ongelma on kaksipiippuinen, hevonen on alkanut nyt liikkua niin hyvin ja entistä isommin, ettei siellä tällainen amatööri tosiaan istu. Mutta toisaalta on hienointa ikinä, että hevonen vertyneenä kuten se ravaa. Ihan uskomaton muutos!

Winter wonderland

Lunta tupaan, eikä ihan vähää! Etelässä alkoi pyryttää ja pakastaa, sitten lunta tuli vielä lisää. Ja sitten vielä enemmän. Talvi ei yllättänyt autoilijaa, mutta hevosharrastajan kyllä. Tilsakumit? (Viljarshopissa olisi muuten pinkkejä) Hokit? Kuka mitä missä hä?

Onneksi tallista tarhaan on lyhyt matka ja tie tallista maneesiin on tasainen, eikä niinkään jäinen.
Ja kaunista on, niin tavattoman kaunista ja valoisaa. Itse pidän talvesta, kunhan ei tuule (ja ainahan täällä etelässä tulee), mutta pukeutuminen on ikuinen murhe. Sormet ja varpaat palelee ja viimeisimpänä totesin, että joku kypärämyssy tai posket peittävä kauluri taitaa tulla tälle talvelle tarpeeseen.

Niksipirkka: Isoon kottariin sai jopa 4 sankoa ahdattua!

Toinen kurja asia talvessa on vesien jäätyminen tarhoissa. Kokopäivätarhauksessa sitä vettä pitäisi kuitenkin olla, joten nyt saa raahata pihalle kuumaa vettä sankokaupalla, että sulattaa jäätyneen vesiasitan. Ja hiljalleen saavi on umpijäässä eikä sula enää. Ja ennen&jälkeen liikutuksen juotellaan toki myös. Harmittaa, ja pelottaa, sillä en tiedä miten hyvin Ukko tosiaan käyttää vesiautomaattiaan, että juoko se sitten illalla/yöllä miten. Kuivuus ja ummetusähky se tästä vielä puuttuisikin.

Ilmojen viiletessä mietityttää myös tuo loimitus. En halua hevosta mitenkään hullun lailla pakata, mutta jos oletetaan, että tänäkin talvena tulee vielä ne paukkupakkaset, pitäisi tässä shoppailla vielä joku paksumpi talliloimi ja yksi ulkotoppis lisää. Eihän tälle rahanmenolle tosiaan näy loppua... :D
Fb-kirppiksiä selaan hurjaan tahtiin, mutta ikinä kun oikeasti etsii, ei löydä juuri sellaista mitä tarvitaan.

Hokeista sen verran, että sain tietooni mainion niksipirkan! Meilläkin kun oli jemmassa viimevuotisia hokkeja harjakassin sivutaskussa, ruosteisia pampuloita. Ei muuta kun öljyyn likoamaan ja ruoste irtoaa kepeästi!

Taattua kännykkäkameralaatua, mutta näkee tuosta nyt sen verran, että oranssin ruosteisia olivat alkuun ja tummia jälkeen. Olisihan nuo varmasti saanut ihan uudenkarheaan loistoon, jos olisi jaksanut hankata ja kiillottaa, mutta suurta intoa ei projektiin ollut. Muutenkin vihaan hokkeja: niiden kiinnittäminen on ainakin itselleni hikinen ja tuskainen homma, sitten niitä tippuu, tulee naarmuja ja irtikään niitä ei keväällä saa ilman hermoromahdusta ja väkivaltaa :D

Mutta talvikausi on pistetty nyt tosissaan käyntiin. Hankikahluu odottaa!

Miksi sitä kypärää käytetään...

Noniin. KAKKUA!

Laittakaamme kalenteriin ylös se päivä, kun Eva-täti laskeutui ensimmäistä kertaa tahtomattaan uuden hevosensa selästä. Tai en nyt tiedä miten tämä luokitellaan, kun en ollut varsinaisesti päässyt edes sinne selkään asti.

Typerin tilanne ikinä: olin juuri nousemassa selkään, kun Ukko lähtikin jo kävelemään. Horjahdin eteen, josta hevonen hämmentyi ja väisti sivulle. Siinä liikkeessä kun yritin jatkaa kytiin kampeamista jäin kaulalle roikkumaan, oikea jalkani missä olikaan, jota hevonen väisti jo vähän reippaammin ja läts. Naama edellä maneesin hiekkaan. Jäljistä päätellen emme olleet liikkuneet edes hallin puoliväliin asti, eli alle 20metriä, mutta viimeiset pari väistöliikettä laukka-askelin saivat sen verran vauhtia tapahtumaan, että putosin melko holtittomasti.

Nuorempana tipahtelin hevosen selästä aika tiuhaan tahtiin, mutta siinäpä opin putoamaan jotenkin kivasti. Sattunut ei ole kuin sen yhden kerran ollessani 18-vuotias, kun solisluu murtui ja selkä käytännössä repesi. Ja jos nyt ei lasketa niitä päähän kohdistuneita tällejä, joista tuon edellämainitun lisäksi olen vain kerran saanut varsinaisen aivotärähdyksen (vain hevosihminen sanoisi saaneensa "vain" kahdesti turhan kovan iskun päähän...). Mutta tosiaan.

Tällä kertaa oma asento, joka ei ollut missään vaiheessa hallinnassa, ei antanut lupaa valmistautua pudotukseen ja lensin naama edellä maahan. Räsähti, sattui. Hetken hengitin maassa, sitten nousin istumaan. Silmälasit lensivät päästä, mutta olivat ehjät. Raajat liikkuu, henki kulkee. "Huh, ei käynyt kuinkaan" toteaa sisukas hevosihminen ja kampeaa pystyyn. Kosketellaan naamaa ja tutkitaan kädet: ei verijälkiä. Pyyhitään hiekat pyllystä ja jatketaan. Noustaan uudestaan kyytiin paremmalla ohjastuntumalla ja aloitetaan hommat.

Kypärääni tunnustelin ja sen säätö oli rikki. Eli käytännössä tein kovin typerästi kun lähdin ratsastamaan löysä potta päässä, mutta traumojen välttämiseksi oli pakko. Vasta ratsastuksen jälkeen jäin tutkimaan, että koko säätömekanisti oli poksahtanut liitoksistaan. Kypärä oli siis tosiaan hajalla ja jouti roskiin. Mutta onneksi oli kypärä, koska muuten ei varmaan olisi enää päätä mitä särkeä.

Naamaan sattui, mutta vammoja ei tullut. Ei mitään jälkeä missään. Hoidin hevosen pois ja ajoin Horzen kautta kotiin, uusi kypärä matkaan. Löysin unelmapottani, josta ei tosin ollut kuin todella isoja tai pieniä kokoja, joten tyydyin kakkosvaihtoehtoon, joka oli hyvä sekin: vähän blingiä!

Kotiin päästessä alkoi päätä ihan oikeasti jomottaa, eikä aiotusta tekemisestä tullut mitään kun sammuin sohvalle. Siitä herättyäni pissatin koiran ja jouduin jo iltaseiskalta sänkyyn, kun ei kyennyt muuhunkaan. Nukuttuani taas pari tuntia heräsin vastenmieliseen päänsärkyyn: mielessä kävi, pitääkö tilata ambulanssi, kun ei voi itse ajaa, että kävikö nyt miten pahasti kuitenkin. Infosin töihin, etten taida aamulla ilmestyä ja sain ihanasti tsemppiä: ehkä pää on tärkeämpi, mene lääkäriin. Nukkuminen meni tosin aika vaikeaksi, kun niska muuttui puuksi ja missään asennossa ei ollut hyvä. Että kyllä se tälli sitten oli kuitenkin aika raju.

Seuraavana päivänä kävin lääkärissä, joka oli hieman järkyttynyt, kun totesin, ettei tosiaan ollut ensimmäinen kerta. Sain työterveyden puolesta parhaimman tarkastuksen koskaan (niskan ja hartioiden palpaation lisäksi tsekattiin raajojen tuntoaisti ja liikkuvuus, kordinaatio, tasapaino ja näkökenttä) ja kävin vielä röntgenissäkin kaularankavamman varalta. Hieman pisti itkettämään, että jos kaularangassa on oikeasti murtuma, niin loppuu hauskanpito aika äkkiä, mutta selvittiin ilman!

Tässä päästään taas siihen, että hevosten kanssa voi sattua ties miten ihmeellisiä, typeriä sattumia, joihin ei voi oikein varautua. En väitä, ettenkö itsekin olisi hevosen selässä ilman kypärää ollut, ja saatan olla joskus hamassa tulevaisuudessakin, mutta nämä ovat ehdottomia poikkeustapauksia, ja aina hyvin harkittuja sellaisia. Huonoja selityksiä yhtäkaikki, mutta Ukon kaltaisen hevosen selkään ei kyllä aiakaan ole ilman pottaa mitään asiaa muutenkaan. Että muistetaan taas: kypärä päähän!