Tilannepäivitys

Voi jestas kun aika juoksee, viime päivityksestä taitaa olla yli viikko!

Päivät ovat kyllä niin täynnä nyt kesäaikaan, kun olen hevosen ja töiden ohessa yrittänyt mahduttaa aikatauluuni hieman sosiaalista elämää ja muuta tekemistä. Viime viikonlopun sain täysin hevosvapaata ja nautin mökkeilystä, josta tosin toin mukanani ampiaisenpiston, joka vielä aiheutti aika ruman ihotulehduksen, mutta kai se hinta oli maksettava ;)

Ukko on nyt kuukauden laitumella oltuaan vihdoin alkanut vähän lihoa. Tosin massaa ei näytä tulevan niinkään leveyssuunnassa, jolloin kylkiluut vihdoin häviäisivät näkyvistä, vaan nimenomaan vatsan alle. Joudun oikeasti kohta ostamaan uuden satulavyön, kun pituus ei meinaa riittää edes ensimmäisiin reikiin! Tämän hevosen kanssa kyseessä on tosin positiivinen ongelma, joten tulkoot rasva minne vaan, se on tervetullutta!

Ehkä voimme kiittää laidunta, tai lämpimiä kesäpäiviä, mutta hevonen on ollut enimmäkseen rento ja miellyttävä ratsastaa, muutenkin kaikessa käsittelyssä kuin ihmisen mieli. Se sietää jo hieman paremmin ärähtelyä, joka alussa aiheutti suuren hädän ja dramaattisia reaktioita. Suihkepullon pelkääminen jatkuu edelleen, mutta olen harjoitellut suihkuttamalla ötökkömyrkkyä harjaan hevosen vieressä, jolloin se säpsähtää ääntä, muttei sentään kiipeä pitkin heiniä. Ja saa sitä harjan kautta jotain siihen hevoseenkin levitettyä.

Ötökät ovat kyllä yksi riesa: vatsanalus on syöty moneen otteeseen ja siellä on ruven jäljiltä karvattomia laikkuja. Ukolla oli myös aika iso puremahaava, josta oletan, että hän on ihan itse haukannut iholtaan paarmaa ja samalla nahkansa rikki. Ötökkäloimi joka meillä oli käytössä oli ihan hyvä, mutta paukamia hevosessa oli silti ihan koko kropassa, eikä loimen vatsaläppä kattanut kovin suurta aluetta. Mutta väliäkös tuolla, sain eräs ilta hyvin pimeän kuvaviestin, jonka hämmentyneenä avasin isommaksi ja siinähän se komeili, pieni heppanen loimenriekale kaulassa. Mitä lienee käynyt, loimi on valahtanut jotenkin, poljettu jaloissa hajalle ja jäljelle ei jäänyt mitään. Onni onnettomuudessa hevonen ei ole jäänyt pahasti kiinni, eikä tapahtumassa hajonnut muuta kuin kaapu.

Mutta mitäs me, jatketaan jumppailua ja nautitaan kesästä, kun lämmintä on luvattu. Tehkää samoin! :)

Case satula: Solved

Matka oli pitkä ja raskas, mutta projekti satulanmetsästys saatiin tällä erää päätökseensä!

Loppujen lopuksi sopivaksi todettiin yksi Kieffer, josta ei löytynyt kuin 17" istuimia, joka vaikuttaa istuntaani vähän eteenkippaavana, joten se ei jätettiin laskuista pois. Sitten löytyi isompana vastaava uudempi malli, jonka hinta huiteli jo reilusti yli tonnissa ja satulaa olisi vielä pitänyt kaventaa. Eh... Hyvä tosin tietää, että Kieffereitä saa tarvittaessa muokattua molempiin suuntiin ja useamman kerran!

Harmistuneena päätin kokeilla vielä Wintec Isabell Werthiä, joka on melko suora ja säkätilaltaan ihan ookoo. Ja kuinkas ollakaan, satula oli vallan passeli ihan sillä leveydellä mikä kaari satulassa oli valmiina, kun väliin tuupattiin karva. Ja karvaa käytän mielelläni muutenkin, kun hevosen selässä on niin vähän lihasta, joten kaikki pehmuke ja paineentasaus on ihan tervetullutta.

Jos hevonen tuosta levenee, otetaan palat pois romaanista ja tarvittaessa karva kokonaan pois välistä, niin satula saattaa sopia pitkäänkin tuollaisenaan. Ja saadaan tuota Wintecciä tosiaan levennettyä helposti itsekin (tai helppous on käsittääkseni suhteellista, mutta anyway).

Jos suoraan puhutaan, en välitä satulasta itse juurikaan. Se on toki kivan kevyt ja onhan siinä sinällään nuhjupintoineen hyvä pito, mutta mutta. Kyllä se kunnollinen nahkasatula on minusta tässäkin kohtaa hintansa arvoinen. Olkoon, kunnon koulusatulaa katsotaan uudestaan kun hevosella on selkä mihin penkkiä mallata, tällä hetkellä se saattaa tosiaan muuttua ihan liikaa, jotta kannattaisi satsata parempaan.

Laitumelle lompsis

Johan tässä on yli viikko vierähtänyt laitumellelaskusta, mutta kerrataan kuitenkin.

Ukko toipui ähkystään hyvin, vaikka ihmisen mieli olikin mutkalla vielä viikko tapahtuman jälkeen (ja on kyllä edelleen). Ruokinta hilattiin väkirehuja lukuunottamatta normaaliksi ja voitiin todeta, että kyllä se nyt on taas pelikunnossa. Liikuntakin palasi parin hissuttelupäivän jälkeen tavalliseen, kun sain opettajalta suorat sanat, että oma ratsastukseni on tuolle hevoselle aina sitä "kevyttä liikuntaa", ettei minun tarvitse liikoja varoa sen kanssa.

Niinpä voitiin hyvillä mielin julistaa kesäkausi alkaneeksi ja päästää hevoset pellolle nauttimaan. Tosin laitumellelasku tapahtui tietysti sateisen harmaissa merkeissä, koska noh... Suomen kesä. Hevoset ovat nyt ihan yötäpäivää ulkona pari kuukautta, joka lienee tuolle vatsavammaiselle täydellinen vaihtoehto. Liikutukseen hän joutuu kyllä päivittäin, ja talliin viritinkin parit heinäverkot, että hän saa aina syödäkseen ennen liikuntaa.

Ukko on tuntunut viihtyvän oikein hyvin ruunaporukassa. Luojan kiitos hän antaa kuitenkin hienosti kiinni laitumelta, että hevosta tarvitse jahdata pitkin maita ja mantuja. Pelko kamalasta eroahdistuksesta oli sekin turha: vaikka äijä hirnuukin jonkin verran ja kuikuilee kentällä laidunten suuntaan, hän ei saa mitään hepuleita, vaikka seisookin yksin tallissa ja liikkuu muiden jäädessä näköetäisyyden ulkopuolelle.

Me elellään nyt sitten kesäarkea hissukseen, koitetaan saada hevonen lihomaan ja olla stressaamatta. Hevosen fyysinen hyvinvointi aiheuttaa niin jalkojen kuin vatsan kannalta hurjasti päänvaivaa, mutta ehkä tästä nyt tulee jotain.

Tiputanssia

Sain vihdoinkin kuvaajan mukaan tallille ja vähän todistusaineistoa siitä, miltä meidän meininki Ukon kanssa nyt näyttää. Oma fiilis kertoo paljon, mutta kyllähän kuvat ja videot ovat tarpeellisia, jos haluaa realistisen käsityksen siitä, miten sitä ratsastaa.

Peilejä on tullut monta kertaa ikävä, kun olisi monesti niin mielenkiintoista nähdä, miltä se hevonen oikeasti näyttää silloin, kun se tuntuu selkään hyvältä. Ukkohan on aina aluksi melko jäykkä ja teputtaa menemään hitaana, joka on toistaiseksi kuitattu kinnerpateilla. Hevonen vertyy kyllä hyvin, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi vielä tutkia sen takapäätä enempää, kun patit ovat kuitenkin tiedossa.

Mutta tosiaan, mentiin maneesiin kokeilemaan, saako siellä minkäänlaisia kuvia vai onko liian hämärää. Siirryttiin sitten lopuksi vielä ulos hölkkäämään vähän, että saadaan parit paremmat kuvat. Ukko oli hieman pinkeä, kun jätettiin maneesin ovi auki ja hän kyttäili siihen suuntaan ahkerasti. Ulkonakin aina puoli kierrosta jaksoi keskittyä, mutta toisella pitkällä sivulla luotiin kaihoisia katseita laitumien suuntaan.

Vaikkei tuo hevonen onneksi täysin läheisriippuvainen olekaan, kyllä se kavereiden perään huutelee ja kaipaa. Normaalistihan tarhassa olevat hevoset näkyvät kentälle, mutta laitumet jäävät vähän kauemmas, joten äänimerkkejä käytetään ahkerasti kaikkien tallin hevosten toimesta :D

Yritin kuitenkin ratsastaa parhaani mukaan ja ihan kivastihan tuo keltaiseen puettu tipu kulki. Mutta kuvat puhuvat myös karua kieltään siitä, miten rajusti nojaan edelleen eteen ja samalla hilaan jalkaa taakse. Vanhoja juttuja, joita yritän joka ratsastuksella korjata, mutta auta armias kun keskityn tekemään jotain harjoitusta, niin rojahdan tuohon vanhassa lihasmuistissa olevaan asentooni. Hävettää, kun kuitenkin hetkittäin tunnen itsekin, että "nyt mä istun hyvin" ja olen saanut kiinni siitä mihin pyritään.

Tässä yksi havainnoillistava kammotuskuva: etukenossa satulahuopaa kannuksella kutkutellen :D

Oppia ikä kaikki, sen me ratsastajat tiedämme. Saan kuitenkin olla ihan hitsin ylpeä siitä, että olen päässyt juuri tuon hevosen kanssa sinuiksi. Enää en pelästy tai jännitä, jos Ukko höpsöttelee jotain, vaan jatkan normaalisti. Uskallan vaikuttaa ja välillä vaikutan oikein, jolloin alla on pyöreä, itsensä kantava hevonen. Tasaisesti se ei kulje hyvänä, mutta onhan ne lyhyetkin pätkät puoli voittoa. Siitä vaan eteenpäin, niin eiköhän tämä parane!

Hymytyttö ja huutajapoika

Loppukevennyksenä vielä videopätkä loppukevennyksistä (heh heh) jossa ilokseni huomasin, että hevosen ravi alkaa olla jo aika kivan näköistä. Laukkavideotkin näyttävät hevosen osalta melko kivoilta, mutta oman könötykseni kanssa en ehkä kehtaa julkaista moisia. Hevonen kuitenkin alkaa löytää liikettä kehostaan, kun satula istuu ja paikat on hierottu paristi auki. Jes!

Painajainen nimeltä ähky

Tiistaina oli kaunis päivä. Tallilla oli hyvä meininki, juotiin kahvit ja hengailtiin, kunnes hilasin hevoseni talliin, heitin kamppeet päälle ja lähdettiin liikenteeseen.

Oli ensimmäinen kerta kun ratsastin toisen ratsukon kanssa samaan aikaan ja hihkuin jo innosta, kun Ukko ei ottanut mitään stressiä toisesta hevosesta, vaikka oli tiedossa, että vastaantulevat ja ohittavat hevoset ovat olleet hänelle rajukin ongelma. Enemminkin hevonen oli löysä ja haluton.

Päivä oli kuuma, ja edellispäivänä äijä oli tehnyt tunnilla kunnolla hommia, ehkä se on vaan oikeasti väsynyt? Purin ja huuhtelin hevosen, vein sen takaisin tarhaan ja tarjosin mössöt. Ahneen syömisen sijaan Ukko vaan kuoputti ruokakipponsa nurin ja kävi makuulle. Hevonen ei edes piehtaroinut vaan jäi makaamaan. "Ylös, ylös!" huutoa kuuluu pihalta, ja sain hevosen takaisin pystyyn. Juoksin talliin hakemaan liinan, tallimestari piteli hevosta jolta meinaa lähteä takajalat alta ja sitten käveltiin.

Mussukka tuli syliin <3

Hinasin hevosta perässäni pitkin pihaa, tallimestari soitti kaikki eläinlääkärit läpi joiden numero tallin seinältä löytyy ja lämpöhalvaus koetteli siinä hädän hetkellä. Ähkyä epäiltiin, ja puhelimen päässä todettiin, että siltä kuulostaa, mutta kukaan ei päässyt paikalle. Lopulta nappasi, tunnin sisään olisi paikalla. Tytöt toivat vuorotellen vesipulloa minulle juotavaksi kun vedin apeaa hevosta narun päässä.

Lääkäri saapui ja siihen mennessä hevonen ei enää pyrkinyt makuulle, mutta ilme oli tuskainen. Suolistoäänet olivat ylivilkkaat ja suoli täynnä kaasua: diagnoosina kaasuähky. Ukko sai kipulääkkeen sekä b-vitamiiniruiskeen ja letkutettiin. Pätevä, kokenut lääkäri hoiti homman varmoin ottein ja rauhoitteli, että kaasuähky on se "hyvä ähky", että kyllä se tästä.

Hevonen jäi illalla tarhaan möllöttämään ja lähdin itse nukkumaan, seuraavana aamuna olisi 3.30 töitä. Kaksi tuntia ehdin nukkua kun puhelin soi, hevonen on apea ja hieman hikinen. Tallimestari yritti käydä ulkona taluttamassa, mutta pimeä ilta sai herrasmieshevosen hieman pois tolaltaan ja tämä meinasi rynnätä ojaan... Juuh. Päivystävä eläinlääkäri ei ollut innokas tulemaan, suositteli ennemmin klinikalle lähtöä, ja vaati omistajan suostumuksen, kun yöaikaan taksa on tietysti kovempi.

Aamulla oli jo kova nälkä, mutta mitään ei herunut. "Palvelija, aamupalaa ja sassiin!"

Lähdin sitten lopulta soiteltuani eri suuntiin jalat täristen ajamaan takaisin tallille. Pyydettiin päivystäjä kuitenkin paikalle, joka saapuikin onneksi aika pian itseni jälkeen. Kello oli tässä kohtaa jo yli puolenyön. Ukon syke oli normaali, eikä se ollut levoton, mutta ilmeestä kyllä näki, että ahdistaa, ja kyljillä oli turvotusta. Hevosen peräpäästä kaivettiin pienen lantakasan verran paskaa perähuuhtelun avulla ja letkutettiin toinen satsi parafiiniöljyä.

Ilmoitin töihin, että en pääse tulemaan, nyt pitää jäädä kytikselle, ja painuttiin tallimestarin kanssa torkuille. Itse en tosin saanut unta ollenkaan, kun kuuntelin seinän takaa jokaista kopsahdusta tallin puolelta. Aamuviideltä Ukko oli paskonut kerran, pieni huojennus.
Kymmeneltä hän sai ensimmäisen tupon heinää, kahteentoista mennessä oli tullut yksi läjä kakkaa, ja heinätuppojen jakelu jatkui. Neljään mennessä paskaa ei kuulunut, soiteltiin taas eläinlääkäriin, että mitenkäs nyt, ja kun saatiin "soittoaika", nosti herra häntäänsä ja paskoi. Huojennusten huojennus.

Olo helpottaa :)

Olin hereillä 36h, nukkuen tosiaan kaksi kahden tunnin pätkää, ja silmät ovat edelleen melko ristissä. Univaje ja kammottava stressi aiheuttivat jonkinlaisen aivotoiminnan vajeen, käyn oikeasti hitaalla.
Mutta onni onnettomuudessa hevosen vointi huononi silloin, kun olin itse paikalle, kun muitakin oli paikalla, ja saatiin hoito aloitettua heti. Luojan kiitos oli arkipäivä, eikä edes iltamyöhä.

Nyt tilanne näyttäisi ihan hyvältä, kävin eilen hieman ratsastamassa ja nyt siirrytään taas arkeen. Hevoset menevät laitumelle, joten ruokintavälit eivät veny pitkiksi tuoreen äärellä, väkirehuja voi ruveta hissukseen nostamaan normaalia kohti ja hevosen vointia tarkkaillaan huolella.

Vatsahaavan mahdollisuus nousi esille, ja vaikken tietysti toivoisi tätä, on siinä selitys aika moneen asiaan, ja uskon vatsahaavaan koko ajan enemmän. Hevosen levoton ja osin arvaamaton käytös menee kivun piikkiin, laihuus ja lihaksettomuus selittyy myös. Reppana on kuitenkin muuttanut aika monta kertaa Suomeen tulonsa jälkeen, kerännyt stressiä ja ehtinyt romuttaa vatsalaukkunsa. Varmuuttahan tähän ei ilman tähystystä ole, mutta hevosen hoitaminen kuin sillä olisi varmistettu vatsahaava on kuitenkin ihan hyvä vaihtoehto. Reilu heinä ylipäänsä ja pienet annokset ennen & jälkeen ratsastuksen on hyvä hevoselle kuin hevoselle, pienet väkirehuannokset ja vatsaa hoitavat lisukkeet samoin.

Nyt vaan jatketaan kohti huomista ja toivotaan parasta.