tiistai 31. toukokuuta 2016

Pappamobiililla kisoissa

Toukokuun viimeinen viikonloppu oli taas Ponikoululla jokavuotisten Hippo Memorial -kisojen aikaa. Lauantaina kisattiin koulua ja sunnuntaina esteitä, mutta oma suoritus jäi tänä vuonna ihan vaan turvallisesti kouluosuuteen.

Kaikki kuvat otti Henna M, Isoin kiitos!

Kuukausi tässä ehti vierähtää ilman Firreä, mutta kyllä oli helppo paluu. Tein aamutallin ja aloin aika kiireesti letittää Pappaa. Ötökkäloimen kaulakappale oli hangannut jouhet melko olemattomaan kuntoon, joten sykeröt sai ylipäänsä tehtyä vaan puoleen kaulaan. Rumat töttöröt tuli, mutta mitä voi odottaa jos vartissa pitää saada letitettyä ja satuloitua.



Kaunis hän oli kuitenkin, kuten aina. Verkkaan marssittiin itsevarmoina, oli jotenkin niin helppoa hypätä vanhan, tutun ja luotettavan hevosen kyytiin. Viimeisen kuukauden aikana on tullut perspektiiviä vähän lisää. En tietenkään saanut hevosesta kaikkea irti ilman mitään treenejä, mutta noin yleisesti tekeminen on helppoa.

Filppus oli omaan tyyliinsä vähän löysä, mutta tein siirtymisiä ja herättelin pehmeästi. Verkassa onnistuin kaiken kukkuraksi istumaan harjoitusravissa kuten siellä kuuluu istua, liike "tuli ulos" lantiosta. Radalla sama jousto hävisi, mutta sain taas yhden arvokkaan ahaa-elämyksen siitä, mihin istunnallani pyrin.


Ihan kuin se lähtisi vähän ylämäkeen?!
Radalle päästyä pistin vaan menemään. He C:1 on tuttu rata, osaan sen ulkoa, joten lasketeltiin vaan menemään. Pyrin tekemään hyvät tiet, mutta muutamat kulmat olin sittenkin arvostelupaperin mukaan oikonut tyhmästi.

Yleisesti kaarien ja ympyröiden symmetria oli hyvää ja tehtävät suoritettu täsmällisesti pisteissä, siitä saatiin plussaa. Jäntevyyttä ja rohkeutta kaivattiin kuitenkin lisää, mikä nyt ei Firren kohdalla yllätä ollenkaan.



Pisteitä saatiin 6,0-7,0 josta olen varsin tyytyväinen. Huonoimman numeron ollessa kutonen ei voi uikuttaa. Varsinkaan, kun tuomarin sanottiin etukäteen olevan tosi tiukka täti :D  Itsehän toimin sihteerinä loput luokat, eikä hän nyt mitenkään järin tiukka ollut, realisti tosin.




Lopputulos oli sitten 64,5% ja 3.sija. Parhaat prosentit ikinä kouluradalta minulle, että voidaan nyt vihdoin huokaista, että jotain kehitystä on omassa ratsastuksessa tapahtunut. C-tasolla tuo 64 ei edelleenkään ole mitään ihmeellistä, mutta ihan kiva nousu kuitenkin.

Juhlan aihetta oli tuloslistojen tultua juuri näissä kisoissa jaetut palkinnot. Ruusukkeiden lisäksi Hippo memorialissa jaetaan niittäin myös tuollaiset pystit, joita olen tässä monta vuotta luonnollisesti tavoitellut ja himoinnut, ja kolmas sija minulle vihdoin sellaisen toi!



Kuvia katsellessa itkettää kantapäät ja kädet, miten nuo ulokkeet voi seilata ties ja missä, kun mielestäni pidän ne omalla paikallaan? Kantapäitä painan mukamas alas, kun olen kuvista jo ajat sitten huomannut tämän nousun ja siellähän ne nousee heti kun en niihin keskity ja käytän jalkaa. Ja kädet... Ei jestas. Ranne mutkalle, ei pystyssä tietenkään ja käsi siirtyy kaulan toiselle puolelle. Tätäkin olen tsempannut pitämällä käsiä liioitellusti alhaalla ja omalla puolellaan, mutta radalla taas unohtuu kaikki muu, kun keskittyy tehtäviin. Oppia ikä kaikki, tiedämme kesän treenikohteet (edelleen, taas).


Mokista viis, päivä oli onnistunut ja superkiva! Lisäksi paikalla oli huimasti superkauniita hevosia ja mukavia ihmisiä, rentoa juttelua ja ajatustenvaihtoa. Kisat on kyllä jees!

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Summer bucket list

Kesä ja kärpäset ovat päivästä riippuen jo täällä. Toisilla alkaa ihana, pitkä kesäloma, itsehän lomailen peräti kaksi viikkoa heti kesäkuun alkuun ja siinä se. Aikomus on kuitenkin ottaa kesästä kaikki ilo irti töiden lomassa.

Jalustin.netin postaushaasteeseen myötä ja ihan miettimään, että mitäs kaikkea tässä seuraavina kuukausina pitäisi saada aikaan.



Numero 1: Esteille!
Ukko on estehevonen ja hän saattaa olla pomppiessa vähän vauhdikas. Tästä huolimatta saisin olla reipas ja rohkea, ja edes kokeilla pieniä esteitä tuolla hevosella, vaikka jänishousuna en esteillä itseluottamusta omaakaan.


Numero 2: Sohvalle!
Tässä on painettu niska limassa pitkän aikaa, joten ansaitsen lomalla yhden päivän, jona en tee mitään muuta, kuin makaan sohvalla ja yritän kasvaa siihen kiinni.

Numero 3: Liikkeelle!
Hyvällä ilmalla täytyy olla ulkona. Koiran kanssa, hevosen kanssa, kavereiden kanssa. Kunhan liikkuisin lisää ja saisin kuntoa kohotettua, enkä vaan kökkisi kotona tietokoneen äärellä.



Numero 4: Käy tunneilla!
Jos ei kerta viikkoon, niin vähintäänkin kerran kuussa pitää käydä pätevän silmän alla ruotimassa istuntaongelmia.


Numero 5: Ylitöihin!
Loman jälkeen voisin olla virtaa täynnä ja tehdä niin paljon lisävuoroja töissä kun vaan tarjotaan. Ylityöt tarkoittaa rahaa ja rahalla saa mm. hevostarvikkeita.

Numero 6: Nauti!
Tärkeintä lienee, että pidän hauskaa ihmis- ja eläinseurassa ja otan ilon irti elämästä!

lauantai 28. toukokuuta 2016

Parin viikon muutos

 Kuun alussa traikusta asteli melkoisen kuiva riuku. Olihan sillä pyllyssä pari lihasta ja kaulassakin, tosin ei niinkään siellä ylhäällä kuin alla. Ja nuo kylkiluut.



Kauempaa katsottuna hevonen näytti ihan kivalta ja satula selässä vielä paremmalta, kun kyljet jäivät piiloon.





Yksi päivä kuorin hevosen sadeloimen alta esiin ja hämmästyin siinä hetkessä, että voi jestas miten se kiiltää! Karva on muuttunut todella nopeasti hienoksi!

 Oksennustautini yhteydessä vietin peräti viikon päivät pääsemättä itse hevosen selkään ja kun se aika vihdoin koitti, jäin kyydissä hämmentyneenä katsomaan, että ihan kuin kaula olisi jo leveämpi. Samalla alakaula alkaa hiljalleen muuttaa muotoaan.

Kylkiluutkin näkyvät enää hienoisesti. Hevonen siis kerää massaa kiitettävää vauhtia, nyt pitää vaan varoa, ettei siitä tule pulleaa syöttöporsasta kuten emännästään ;)

Vähän tuntuu, että kun hevoset ovat tätä nykyä niin hyvinsyöneitä, normaalipainoinenkin hevonen näyttää useimpien silmissä melko laihalta, vaikka olisi oikeasti juuri siinä sopivassa lihavuuskunnossa. Ukon kun on tarkoitus hypätä, ei liikakiloja tosiaan kaivata painamaan jalkoja. Mutta kyllä se lihasmassaa saa kasvattaa vielä, ja viimeinen silaus kylkiin täytettä, niin ollaan tyytyväisiä



Uskomattominta tässä on tosiaan se, että aikaa hevosen saapumisesta on nyt 3 viikkoa. Hyvä heinä on kyllä yhdenlainen oikotie onneen, ei siinä ihmeitä tarvita. Nyt vaan odotan innolla, miten erilaiselta hevonen voikaan näyttää kun aikaa on kulunut vaikka 3 kuukautta.

Ja mikä ero koko eläimeen varmaankin tulee. Eihän hevonen varsinaisesti kotiudu uuteen ympäristöön ja ihmisiin parissa viikossa, vaikka tuo jätkä niin rennosti tuntuikin asettuvan aloilleen ja olla möllöttää kuin vanha asukki. Että millainen siitä voikaan tulla, kun hänellä on tasainen arki ja tutuksi tulleet ihmiset, ja löydetään yhteinen sävel ja vähän enemmän.


maanantai 23. toukokuuta 2016

Rahanmenoa ei voi estää

Ai jösses minä sanon.
Ja kiroilen, ehkä itken vähän, ja silmät kiiluen selaan nettikauppoja.

Uusi hevonen tarkoittaa taas kerran tätä minulle jo niin "rakkaaksi" muodostunutta satulanmetsätystä. Pidättelen kirosanoja ja selaan netistä miltä tarjonta näyttää. Sitä huippuhyvää satulaa lienee turha nyt etsiä, kun hevonen on niin kesken ja näyttää kehittyvän ihan silmissä. Mutta hyvähän sen satulan pitää olla, että sillä voi tehokkaasti treenata ja saada aikaan sitä haluttua muutosta ja kasvua. Noh, ehkä löytyy se joku kohtuuhintainen jolla pärjätään, kunnes on taas vaihdon aika.


Sovituksessa meillä olikin jo yksi Jeffries Piaffe sekä Albion Lux, mutta molemmat turhan suoria tähän selkään, painopiste jäi liian taakse. Seuraava kandidaatti on postissa tulossa, josko nyt nappaisi!

Mutta eh.. Reippaana tyttönä kauppasin edellisen koulusatulan vaihtuessa yleispenkkiin kaikki kouluhuovat pois ja ostin kivan värisuoran yleishuopia tilalle. Niin. Että nyt kun haetaan lähtökohtaisesti koulusatulaa, ei minulta löydy kuin se yksi ainut satulahuopa jota voi käyttää. Että shoppaamaan vaan, jumanpuikulat.

Lörppähuuli <3
Ja vaikka nyt ollaan uuden äärellä ja voisin jättää hevosen helposti heinä, kivennäinen + kaura -ruokinnalle, en mitenkään voi päästää irti innostuksestani hifistellä ruokinnan parissa. Toki aikomus on pitää ruokalista mahdollisimman yksinkertaisena, ei syötetä mitään ihan vaan syöttämisen ilosta. Mutta msm ei ole kinnerpattihevoselle mitenkään turha ajatus, ruusunmarja on edelleen hyvä c-vitamiinilisä tukemaan msm:n imeytymistä ja chia kun hoitaa samalla vatsan, karvan ja kaviot, miksen syöttäisi tätä superfoodia? Ja pitää sitä kuitenkin tilata, kun itsekin otan aamuisin shotillisen chialimaa, loistava kuitilisä ihmisillekin! ;)

Ja onhan tässä nyt pohdittu sitäkin, että onko se mash vai greenmix, jonka seassa edellämainitut kannattaisi hevoseen upottaa. Saatika sitten kivennäinen... Vaikka olenkin paljon opiskellut ja lukenut, olen edelleen aika noviisi mitä hevosen kokonaisvaltaiseen ruokintaan tulee. Kivennäisistä on käyty aikamoista keskustelua, joka on saanut oman pään pyörälle, että mitä sitä kehtaisi nyt syöttää, kun tallin puolesta ei ole mitään tarjolla ja valinta on ihan yksinomaan minun. Laskelmat ruuista ja määristä ovat vielä kesken ja työllistävät aivonystyröitä kivasti.

Tuo säkä + lapakuopat ei olekaan helpoin kohde satulanmetsästäjälle...

Ruokasäkkejä on turha roudata paikalle, ellei ole laareja minne sapuskat mättää. Ja kauhoja, joilla taas kaapia sapuskaa laareista ruoka-astioihin. Ikea kutsuu, sekin. Ja mistäköhän löytää mittalusikoita? Kun kaikkialla tuntuu olevan yksinomaan ruokalusikka 15ml ja seuraava onkin desi.

Ja mainittakoon, että havahduin myös siihen miten kamalasti kaikkea pientä tilpehööriä pitää taas olla hankkimassa. Yksi sadeloimikin uupuu. Ja hyönteisloimi. Ja ötökkämyrkky loppuu. Ja, ja ja...


Monet hankinnat eivät ole sinällään mikään ongelma, mutta kun kaikkea pitäisi olla hankkimassa kertarysäyksellä, alkaa summat olla jo isompia, kuin mihin rahat riittää. Hevosen hampaatkin olisi kiva tarkastuttaa, koska ikinä ei kannata tuudittautua jonkin eläinlääkäri x:n taannoiseen työhön. Ja hierojakin pitäisi saada paikalle, että saisi laajempaa käsitystä siitä missä mennään. Itsekin olisin pahemman kerran osteopaatin tarpeessa, kun lonkkia kiristää niin, että vinkuu vaan.

Aina joskus sitä miettii, että onko tässä yhtään mitään järkeä. Omat vaatteet on mitä sattuu, kunhan elukalle löytyy garderoobia. Samoin omat ruuat on edullisinta mitä kauppa tarjoaa, kun hevoselle tehdään syväanalyysi sen tarpeista. Onnea on kyllä mies, jolla riittää edes jollain tasolla ymmärrys hevoshullua (paino sanalla hullu) kohtaan.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Uusi kevät

Kevät on aina ollut vähän sellaista uuden alku -aikaa. Uusi auto, uusi tukka, uusi mikälie. Nyt on harkinnassa molemmat edellämainituista ja uusi hevonen jo alla.


Elämä on ollut töiden, sairastelun ja yleisen menon ja meiningin kanssa aika stressaavaa, mutta samalla pilkistää toivo aivan huikeasta kesästä. Uusi hevonen on ollut täyslaidallinen haastetta tätiratsastajalle, joka opettelee nyt uudelleen keventämään ravissa :D

Siis kun viimeisellä tunnilla sain noottia siitä, että kevennän liikaa, kevennyksellä ei tehdä ravia. Ja nyt sitten yritän löytää tasapainon isossa ravissa, keventää pienesti hevosella, jonka oma tasapaino ei ole paras.


Olen ollut monta kertaa, valehtelematta joka kerta, kuin mikkihiiri merihädässä tuon ison hevosen kyydissä. Palat eivät loksahtele paikalleen helposti, mutta kun se hetki tulee, että Ukko kulkee vaikka vaan sen yhden pääty-ympyrän pyöreänä tasaisessa tahdissa on kyllä melkoinen voittajafiilis. Pieniä maistijaisia onnistumisesta on saatu. Pieniä pätkiä sitä fiilistä, että huuuuuh, joo, tässä on "sitä jotain".


Olen aika varma, että kesän loppuun mennessä hevonen näyttää jo pirun hienolta. Olen myös aika varma, että kesän loppuun mennessä en itse näytä edelleenkään paljoa paremmalta tuolla kyydissä, mutta mikäs kiire tässä nyt olisi.

Annan stunttikuskien hoitaa tuon varinaisen työnteon ja opettelen itse uudelleen ratsastamaan. Sekä keskityn yhteyden löytämiseen herkkäsielun kanssa maastatyöskentelyn parissa. Liian rankkaa ei saa olla, Ukko on kuitenkin melkoisen kuiva kuikelo, lepoa ja löysiäkin päiviä tarvitaan kuntoa kohottaessa.



 Tämä oli nyt taas aika turhaa turinaa, mutta sentään on kivan kesäisiä kuvia tarjota. Aika kivasti tuo hevonen kiiltää jo nyt, sitä odotellessa kun saan ruokintaa vähän mallattua.




torstai 12. toukokuuta 2016

Katso kengurun loikkaa

Pahoittelut postaustauosta. Täällä on taas sairastettu oikein urakalla, tällä kertaa vatsatautia, jonka kanssa ei tosiaan ole ollut asiaa tietokoneen ääreelle istuksimaan ;) Tehokas oksentelu on myös vienyt mehut niin täysin, että enpä ole tallillakaan voinut niin tiuhaan käydä, kun halu olisi, mutta onneksi tässä nyt on kuviot kunnossa ja liikutusapua tarjolla!

Ukko pääsi tosiaan ensimmäisellä viikollaan uudessa kodissa näyttämään hyppylahjojaan.

'






Enpä mene sanomaan kellä oli kaikista jännittävinpä, minulla, hevosella vai kuskilla, mutta meno oli alkuunsa melko railakasta. Ukko pisti joka hypyn jälkeen vitosvaihteen päälle ja paahtoi menemään. Rauhallinen tahti otti aikansa, mutta korvat töttöröllä ja hyvillä mielin hevonen näytti sittenkin pinkovan, vaikka ihan helppoa ei ollut.


Tämän ensimmäisen kerran perusteella oli helppo todeta, että juuh, itsehän en aio hypätä kenties koskaan tuolla tulisielulla, mutta seuraavat hyppelöt menivätkin jo niin hillitysti ja mallikkaasti, että videoita katsoessani ihastelin vaan. Ukko näytti juuri sellaiselta hevoselta, jolla minäkin voisin aivan hyvin pikkuesteitä körötellä. Että katsotaan nyt, tiedä vaikka sitä vähän uskaltaisikin kokeilla.


Muutenkin täytyy kyllä todeta, että aika kultapoika on tässä käsillä. Hän on kotiutunut uuteeen ympäristöön todella kivasti, ja vaikka kohtaammekin liki päivittäin jotain epäilyttäviä tilanteita (hän mm.pelkää suihkeita) niin luottavaisin mielin hevonen kuitenkin antaa itseään käsitellä.


keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Lisää uudesta tulokkaasta

Elämä uudella tallilla on lähtenyt kivasti käyntiin. Uusi hevonen on asettunut aika kivuttoman oloisesti uuteen ympäristöön, möllöttää ja pötköttelee tarhassa tyytyväisen näköisenä, syö, juo ja paskoo. Itsekin olen viihtynyt ja aurinko juhlii kevättä kanssamme.

Hevonen, jonka lempinimeksi taisi nyt kehkeytyä Ukko, on siis 14-vuotias hollantilainen ruuna. Hän on kisannut Hollannissa esteitä, saanut ilmeisesti aika kovakouraista käsittelyä osakseen ja kokenut muutenkin kovia.



Käsitellessä herra on varsin korrekti, mutta epäluuloinen. Ratsastaessa sinällään mutkaton, mutta jännittyy helposti ja pelkää muita hevosia. Hevonen siis myytiin Suomeen ratsastuskoulukäyttöön, joka ei lähestyviä hevosia pelkäävälle tosiaan sopinut alkuunkaan.

Noin lähtökohtaisesti hevonen on minulle aika haastava, mutta kokemukseni perusteella sitä oppii kyllä pärjäämään. Johan tässä on tultu toimeen kahden vuokrahevosen kanssa, jotka alkuun vaikuttivat siltä, etten pärjää ollenkaan ja vastassa on varma rampautuminen. Niinpä suunnitelmana on yrittää näin alkuun päästä ratsastamaan yksin, jolloin jätämme muiden hevosten aiheuttamat jännitysmomentit myöhemmäksi, kun minulla on parempi tatsi koko hevoseen.


Estehevosen pitää myös päästä hyppelöimään, jota en itse osaa, joten tiimissä on jo esteratsastaja, joka on myös minua pätevämpi kuski ylipäänsä. Opetuspuoli on myös suunniteltu niin, että katsotaan yhdessä meille vinkkejä ja rauhallista etenemistä.

Edessä on siis iso projekti: saada epäluuloinen hevonen luottavaiseksi, löytää yhteys ja luottamus. Saada pelokas hevonen rentoutumaan, työskentelemään rauhassa. Saada lihasköyhä hevonen pyöristymään ja vahvistumaan. Tässä on ainekset sellaiseen ruma ankanpoikanen -tarinaan.

Mutta jos hommat menee kuten toivoa sopii, niin kyllä se ankanpoikanen sieltä joutseneksi kehittyy.